Likaahylkivät rännit tuovat helpotusta asumiseen

Veera Leskelä, saneerauskohde, Huittinen

Omakotitalon sadevesijärjestelmä remontti
Omakotitalon rännien uusiminen

Veera Leskelä: ”Sadexilla ammattitaito oli todellakin kohdallaan ja pääsimme itse enemmän kuin helpolla”

Sadex purki Veera Leskelän epäkäytännöllisen sadevesijärjestelmän ja asensi tilalle valkoisen Supraflow-sadevesijärjestelmän koristekannakkeilla. Leskelä on ollut lopputulokseen ja yhteistyöhön hyvin tyytyväinen. Erityiskiitosta saavat ammattitaitoinen myyjä sekä itsenäisesti, siististi ja huolellisesti työskennelleet asentajat.

Huittisten Rutavassa seisoo vuonna 1880 rakennettu historiallinen talo, joka on jokaiselle kyläläiselle tuttu. Tänä päivänä talon emäntänä toimii Veera Leskelä, joka osti tilan vuonna 2006. Myös siivousyrittäjänä työskentelevä Leskelä pyörittää tilalla hevoskasvatusta ja parhaillaan tarhassa käyskentelee kahdeksan kantavaa tammaa.

– Halusin tilan, johon hevoset mahtuvat. Tontin mukana tuli iso talo, jossa on yhteensä noin 330 neliötä asuinpinta-alaa. Talo itsessään voisi olla pienempikin, sillä emme avopuolisoni kanssa oikeastaan tarvitsisi 265 neliömetriä lämmitettyä tilaa, Leskelä naurahtaa salin ruokapöydän äärellä.

Myyjä oli hyvin asiallinen ja selvästi tiesi omakohtaisesti mistä puhui. Hän ei kaupannut mitään väkisin
– Veera Leskelä

Talo on Leskelän muuton jälkeen käynyt läpi perusteellisen remontin, jossa oikeastaan kaikki on korjattu ja uusittu. Noin kahdeksan vuotta sitten taloon asennettiin kantikas sadevesijärjestelmä, jossa kannakkeet olivat sisäpuolella.

– Viime syksynä tuli lopullinen niitti, kun isäni meni tarkistamaan sadevesikouruja ja otti sieltä kourallisen mustaa, mädäntynyttä moskaa eikä vesi sen vuoksi mennyt syöksytorvista läpi. Rännien puhdistus oli todella hankalaa sisäpuolella olevien kiinnikkeiden vuoksi. Rännien puhdistus olisi vaatinut nosturin, sillä kourut ovat noin neljän metrin korkeudessa. Siinä menisi pihakin kamalaksi, Leskelä huomauttaa.

​Kaupoilta asennukseen parissa viikossa ​

Leskelä törmäsi Sadexin kojuun rakennusmessuilla vuoden 2019 helmikuussa ja sopi käynnin heti seuraavalle viikolle.

– Myyjä oli hyvin asiallinen ja selvästi tiesi omakohtaisesti mistä puhui. Hän ei kaupannut mitään väkisin, mutta kirjoitimme sopimuksen heti siltä istumalta. Hän kuunteli minua ja osasi suositella juuri meille oikean tuotteen. Tuotteella oli myös hyvä takuu, mikä loi luottamusta. Laskin, että takuu on niin pitkä, ettei minun tarvitse siitä koskaan murehtia, Leskelä virnistää.

Jos vielä asennamme tilan muihin rakennuksiin rännejä, otamme ne varmasti Sadexilta. Heillä on hinta-laatu-suhde kohdallaan
– Veera Leskelä

Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen hommat etenivät vikkelästi. Leskelän taloon asennettiin vain pari viikkoa kauppojen tekemisen jälkeen valkoinen Supraflow-sadevesijärjestelmä. Systeemi on markkinoiden ainoa, aidosti likaa hylkivä sadevesijärjestelmä. Järjestelmä on haastatteluhetkellä ollut paikallaan noin kuukauden.

– Systeemi näyttää hyvältä. Kourut ovat entisiä isompia ja niiden kiinnikkeet ovat ulkopuolella, mutta silti ne ovat huomaamattomia. Tämä on iso talo, joten vettäkin tulee katolta sateella todella paljon, eikä vesi tule kouruista yli. Parasta niissä on huolettomuus, sillä järjestelmä ikään kuin hoitaa itsensä. Kutsumme rännien pintaa maallikkokielellä tefloniksi, Leskelä hymyilee.

Huolellista työtä hyvällä hinta-laatu-suhteella

Supraflown lisäksi Sadex asensi kohteeseen tippalistat ja aukaistavat turvatikkaat.

– Sadexin edustaja huomasi, että meiltä puuttuvat pakolliset palotikkaat. Uudet palotikkaamme ovat melko huomaamattomat. Avattavissa tikkaissa hienoa on se, ettei kukaan pääse kiipeämään ylös, kun kesäisin pidämme ikkunoita aina auki, Leskelä perustelee.

Lue seuraavaksi: Omakotitalon paloturvallisuus

Asennusvaiheesta ei ole mitään huonoa sanottavaa

– He tulivat aamupäivällä tänne ja lähdimme itse pois kotoa. Oli hienoa, että he olivat omatoimisia eivätkä he häirinneet meitä millään tavoin. Tulimme kotiin asennuksen puolivälissä ja nopeasti unohdimme kokonaan, että he tekivät ulkona töitä. He tekivät töitä todella tarkasti ja viimeistelivät työt huolellisesti. Kun he iltapäivällä lähtivät, heiltä ei jäänyt mitään roskia ja he olisivat samaan hintaan myös vieneet vanhat kourut pois. Ammattitaito oli todellakin kohdallaan ja pääsimme itse enemmän kuin helpolla, Leskelä kiittelee.

– Työssä ei tosiaan ollut hosumisen tuntua. Heistä näki, että he tekivät työnsä hyvin, Leskelän avopuoliso kommentoi.

– Jos vielä asennamme tilan muihin rakennuksiin rännejä, otamme ne varmasti Sadexilta. Heillä on hinta-laatu-suhde kohdallaan, Leskelä summaa.

Lue asiakastarina: Omakotitalon tyylikäs ja turvallinen hätäpoistumisratkaisuLue artikkeli: Lahonnut räystäslauta eli otsalauta on yleinen ja yllättävä ongelma

KOHTEEN 3 TÄRKEINTÄ POINTTIA
  • Likaahylkivä Supraflow-sadevesijärjestelmä
  • Asiakkaan ja kohteen mukaiset ratkaisut
  • Huolellistä työtä hyvällä hinta-laatu-suhteella
Kohdetyyppi: Omakotitalot
Lisätietoja projektista
Jani Passilahti
Jani Passilahti
puh. 040 751 8521
jani.passilahti [a] sadex.fi