Sadex on kokoluokassaan Suomen paras rakennusalan työpaikka jo kolmatta kertaa!
Sadex Oy on valittu Suomen 6. parhaaksi työpaikaksi Great Place To Work® -instituutin Suomen Parhaat Työpaikat 2023™ -listauksessa keskisuurten yritysten sarjassa.
Neljän veljeksen vuonna 2009 perustama, sadevedenohjaukseen ja kattoturvaan keskittynyt yritys, kantaa ylpeänä titteliä Suomen 6. parhaana työpaikkana.
Tyytyväinen henkilökunta tarkoittaa tyytyväisiä asiakkaita
Tyytyväinen, osaava ja motivoitunut henkilöstö on ollut alusta asti Sadexin menestyksen tärkein kivijalka. Jotta voisimme kehittää Sadexin johtamista ja henkilöstön hyvinvointia, aloimme kolme vuotta sitten mittaamaan työntekijöidemme tyytyväisyyttä Great Place to Work -tutkimuksen avulla. Tutkimuksessa parhaiten menestyneet yritykset pääsevät Parhaat Työpaikat -listaukseen, jossa neljän veljeksen perustama Sadex valittiin nyt kokoluokassaan Suomen 6. parhaaksi työpaikaksi. Tämä on korkein sijoitus keskisuurten rakennusalan yritysten joukosta.
Toimitusjohtaja Marko Kukkonen korostaa yrityskulttuurin johtamisen olevan jatkuvaa työtä, jota ei voi unohtaa varsinkaan yrityksen laajentuessa. ”Olemme viime vuosien aikana sekä kasvaneet liiketaloudellisesti että laajentuneet maantieteellisesti. Great Place to Work -tutkimus antoi meille selkeät suuntaviivat siihen, mitä asioita meidän tulisi yrityksen johtamisessa vaalia ja mitä puolestaan kehittää. Se, että saamme Sadexin ainutlaatuisen hengen ja kulttuurin säilytettyä, on tärkein edellytys kasvulle. Visiomme on olla rakennusalan paras työpaikka ja yhteistyökumppani."
“Älyttömän hyvä yhteishenki, jossa voit luottaa siihen, että saat aina apua ja näkemystäsi sekä työpanostasi arvostetaan. Tässä yrityksessä ei turhasta nillitetä, vaan luotto jokaiseen yksilöön on lähtökohtaisesti kova.
Tasa-arvosta ja luottamuksesta kiitosta
Jo kolmen vuoden ajan Sadex on saanut tutkimuksessa erityistä kiitosta siitä, että kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti iästä, sukupuolesta tai taustasta riippumatta. Tänäkin vuonna tutkimustuloksissa nousi esille tasa-arvon toteutuminen, johdon kova luotto työntekijöihin sekä rehellisyys ja eettisyys. Lisäksi 100 % Sadexlaisista oli sitä mieltä, että työpaikalla voi olla oma itsensä.
Great Place to Work -tutkimus on myös tärkeä keino Sadexin työyhteisön kehittämiseen, sillä henkilöstöllä on mahdollisuus antaa suoria kehitysideoita yrityksemme johdolle. Tämän ansiosta pääsemme yksikkökohtaisesti selville asioista, jotka kaipaisivat enemmän huomiota. Olemme muun muassa havainneet palautteen pohjalta, että muutaman yksikön toimitiloissa olisi kehittämisen varaa. Palautteeseen reagointiin nopeasti, ja tänä vuonna Sadexille onkin valmistunut täysin uudet toimitilat Jyväskylässä.
“Johto kohtelee työntekijöitä tasa-arvoisesti, ihmisinä ja yksilöinä. Näin ei ole ollut missään aikaisemmassa työpaikassa jossa olen työskennellyt. Erittäin mukavat työkaverit ympäri Suomen. Yhteiset tapahtumat on aina järjestetty viimeisen päälle. Aitoa iloa toisten onnistumisista.
Yhteisesti sovitut arvot mukana arjen tekemisessä
Kokoonnumme vuosittain koko yksikön voimin viettämään Sadex-päiviä, joissa onkin aikoinaan määritelty koko henkilökunnan voimin Sadexin yhteiset arvot: rehellisyys, palvelu, laadukkuus ja yhteistyö. Arvot ovat vahvasti läsnä jokapäiväisessä toiminnassamme, ja tyytyväisen henkilöstön on helppo pitää näistä kiinni. Yhteisesti sovitut arvot ohjaavat Sadexin toimintaa sekä asiakkaita kohdatessa että hyvän yhteishengen ylläpitämisessä.
”Meille on ollut yrityksen perustamisesta asti selvää, että voimme onnistua vain panostamalla Sadexin kulttuuriin, vahvaan yhteishenkeen ja kykyymme palvella asiakkaita.” kertoo myyntijohtaja Ville Kukkonen, yksi perustajista. ”Olemmekin pyrkineet alusta asti luomaan työyhteisön, jossa porukan kesken vallitsee vahva luottamus ja ilmapiiri on avoin suoralle keskustelulle.”
Meillä Sadexilla on tärkeää, että töihin on kiva tulla ja työpaikalla saa olla täysin oma itsensä. Vaikka tutkimuksen tulokset ovat loistavat ja otamme ylpeänä Suomen 6. parhaan työpaikan tittelin vastaan, käteen jäi myös hyviä ja konkreettisia kehitysideoita ensi vuodelle. Näiden pohjalta on hyvä lähteä toteuttamaan visiotamme olla rakennusalan paras työpaikka ja yhteistyökumppani!
“Täällä kohdataan kaikki työntekijät tasavertaisina iästä tai roolista riippumatta, otetaan kaikki työntekijät päätöksissä huomioon ja jokainen työntekijä tulee kuulluksi. Ylin johto mukaan lukien on helposti tavoitettavissa ja kaikilta yrityksen työntekijöiltä voi kysyä milloin tahansa apua tai kertoa omista haasteistaan.
Miten parhaat työpaikat valitaan?
Great Place To Work® on yli 60 maassa toimiva työntekijäkokemusta tutkiva instituutti, jolla on 30 vuoden kokemus organisaatioiden vahvuuksien ja kehityskohteiden tunnistamisesta. Great Place To Work® -sertifiointi on maailmanlaajuinen ja arvostettu tunnustus työpaikasta, jossa työntekijät kokevat yrityskulttuurin hyväksi ja luottamukseen perustuvaksi. Sertifioinnin saaneet yritykset voivat hakea vuosittain mukaan Parhaat Työpaikat -kilpailuun. Sadex osallistui sertifiointiin sekä Parhaat työpaikat -kilpailuun kolmatta kertaa.
Sijoitus Parhaat Työpaikat -listauksessa määräytyy henkilöstötutkimuksen sekä Great Place To Work® -instituutin tekemän kulttuurin analyysin perusteella. Yli sadan tutkittavan yrityksen joukosta 20 parasta palkittiin kahdessa kategoriassa ja 10 parasta yhdessä yrityksen koon mukaan. Sadexin sijoitus yritysten 6. parhaana työpaikkana oli korkein keskisuurten rakennusalan yritysten joukosta.